Adalle on taas tullut reiteen jokin ihmeellinen patti joka näkyy hankautuvan pinnastaan rikki. Vastaavanlainen on ollut aiemmin juuri samassa kohdassa mutta emäntä ei jaksa muistaa että oliko se samassa reidessä - oli meinaan niin komea eläinlääkäri että aivan muistikuvat hämärtyvät ;) No tämä patti kuitenkin sijaitsee nyt oikeassa reidessä joten ensi kerralla taas muistetaan. Patin poistoa varten varasin hopusti ajan eläinlääkäriin sillä laskeskelin että dopingsääntöjen mukaan rauhoituksen käyttö aiheuttaa 28 vrk:n kisakiellon ja jos poisto tehdään nyt niin Ada ehtisi kisakuntoon juhannukseen mennessä. Heinäkuun alun agirotu olisi estänyt patin poiston myöhempänä ajankohtana ja muistini mukaan loppukesästä/alkusyksystä on kuitenkin Oulun seudulla mukavasti kisoja joten ajankohta lienee nyt paras.