Emäntä ja Pikkuemäntä ovat käyneet päiväkävelyn yhteydessä nyt kahtena päivänä peräkkäin ottamassa hallilla kontakteja sekä Adalle että Silvalle. Pikkuemäntäkin jo sujuvasti änähtelee rattaistaan koirille ja innoissaan vispaa käsillään kun koirat juoksevat radalla :)

Silva on osoittanut selvästi sen, ettei ymmärrä miksi Emäntä haluaa jankata päivänselviä kontakteja ja syöttää nameja roppakaupalla. Kyllähän nämä maalatut alueet hallinnassa on, mitä se niistä vaahtoaa?? Kas näin tullaan kiltisti A:n tai puomin alastulolle - en kait mää koskaan muuten ole halunnutkaan tehdä?! Hiukkasen turhauttavaa jankata oikein meneviä juttuja kun ne kuitenkin kisatilanteissa unohtuu kummasti...

Toisena treenikohteena oli kepit. Silvan pää ei kestänyt kisoissa ns. väärän puolen keppejä vaikka treeneissä ne on nykyään onnistuneet hyvin. Niin nytkin onnistuivat hallilla käydessä. Adasta puolestaan Emäntä totesi kauhuissaan että kyseessä on AVA-koira joka EI osaa aloittaa pujottelua oikein ellei sitä viimeiseen saakka varmistella. Uusiksi koko hommaa ei enää tällä iällä aleta ottamaan joten kisoissa on pidettävä huoli että ehtii aina tarpeeksi lähelle keppejä ohjaamaan. Sen ei pitäisi Adan vauhdilla olla ongelmakaan.