Viime torstain Silvan treeneistä piti kirjoittamani vaikka lisäisin kyllä blogiin mieluiten videonpätkän jos sellainen olisi vain tarjolla. Mentiin kinkkistä rataa Pian ja Pasin treeneissä ja tulihan siellä ihan onnistuneita kohtiakin mutta jostain ihmeellisestä syystä Silva luki ohjaustani aivan väärin pujotteluun mennessä. Koira hakeutui kerta toisensa jälkeen aivan väärään suuntaan ja hyppäsi hypyn kun kepit edessämme olisi ollut seuraava este. Emäntä-parka vääntyi aivan mutkalle kuin korkkiruuvi ohjatakseen koiraa vaikka hieman "yli" mutta sekään ei auttanut. Onneksi treenikamuilla oli hauskaa eli saimme oikeat röhönaurut osaksemme :)