Emäntä oli saanut kiukkunsa Silvan viime tiistain treeneistä laannutettua ja oli saanut tsempatuksi treenimielen tälle illalle valmiiksi. Aamulla alkanut järkyttävä huimaus kuitenkin ajoi Emännän pötköttelemään terveyskeskuksen päivystykseen ja pisti suunnitelmat uusiksi. Nyt toivotaan oireiden katoavan ennen viikonlopun kisoja jotta Taika pääsee radalle (sen treenit kun jäivät viime viikolta väliin Pikkuemännän hoito-ongelmien vuoksi). Emäntä kotiutui terveyskeskuksesta kuin loihakkaassa laitamyötäisessä: seinistä kiinni pidellen ja taksilla kotipihaan karauttaen. Täytyy vaan toivoa ettei "krapula" ole niin paha kuin tämä heilutus ja huojutus tuntuu olevan. Illansuussa käytiin ulkoilemassa pikkuinen pätkä ja Emäntä käytti Pikkuemännän rattaita rollaattorina - toimii muuten erinomaisesti :)