Tämän viikon treenit Adan ja Silvan suhteen jäivät taas väliin kun Isäntä oli reissussa eikä Pikkuemäntää voinut ottaa myöhäisillan treeneihin mukaan. Torstaina hallille pääsi kuitenkin Taika. Meillä ei ollut ohjaajaa mutta olipa hänen piirtämänsä treenikuvio. Ideana oli ottaa irrottelua ja vauhtipätkiä - sitä todella olikin luvassa. Taika meni kontaktit varsin mukavasti, pysähtyen kuuliaisesti syömään nameja jokaiselle laskevalle kontaktille. Muutoin se irrotteli niin hurjat vauhdit että Emäntä ei ihan tainnut pysyä toivotulla ohjausetäisyydellä... Treenien lopussa kokeiltiin Riitan avustuksella vasemman puolen pujottelua ja todettiin ettei se onnistu. Koira pyöri innokkaasti ja napsi apuohjaaja-Riittaa hihaan kiinni. Todettiin että eiköhän vaan jatketa edelleen tätä pakkopujottelua pelkästään oikealta puolen. Ei kuitenkaan näytä olevan vieläkään täysin hanskassa edes se pujottelun aloitus saati sitten varsinainen pujottelukaan kun Emäntä sijaitsi normaalista poikkeavassa paikassa.