Huoh, Emäntä on ottanut elämäänsä ihan oikean Haasteen. Nala on erittäin rohkea nuori neiti jolla ei uudet jutut päätä palella ;) Onneksi kasvattaja neuvoi etukäteen että alkupäivinä ei pikkuista ole syytä päästää irralleen ennen kuin oma lauma tulee tutuksi. Tämä neitokainen kun ei pörrää jaloissa noutajien tavoin vaan lähtee kovinkin reippaasti omille teilleen heti irti päästyään. Häntä nousee antenniksi ja silloin koiruli häipyy kiireen vilkkaa haluamaansa suuntaan. Niinpä tässä vaiheessa on ulkoiltu lähinnä hihnassa sekä ihan pieniä pyrähdyksiä irrallaan omassa pihassa.

Repimisintoa kelpukalla tuntuu riittävän - jopa siinä määrin paljon että Emäntä miettii nyt ratkaisuja työpäivän ajaksi. Nyt Nala on viettänyt päivät pentuaitauksessa lelujen, vesikupin ja sanomalehden kera. Alunperin aikeena oli eristää työhuone koira-/lapsiportilla Nalaa varten mutta alkaa tuntua sille ettei tuo ratkaisu ehkä toimi ellei koko huonetta tyhjennetä johdoista, huonekaluista ja muusta mukavasta. Eläinkaupassa piti jo katsella liikkeen suurinta häkkiä mutta tähän myyjä kiljaisi että sehän on virallisesti eläinrääkkäystä jos työpäiväksi tuollaiseen suljettaisiin. Hyviä ideoita otetaan vastaan...