Uuh....

Syksyn agilitytreenit alkoivat Taikan kanssa. Niinhän siinä kävi ettei ryhmällemme ole vetäjää joten treenailemme keskenämme. Meidän tapauksessa se taitaa tietää rankempia treenejä ainakin tämäniltaisen perusteella :)

Tarja oli suunnitellut sellaisen treenin että Emännältä otettiin luulot pois heti alkuun. Elokuussa ei ole menty agia laisinkaan, heinä- ja kesäkuussakin vain yhden kisan verran - ja se myös näkyi suorituksessa. Emäntä puuskutti ja hikoili, yritti muka juostakin mutta heikolla menestyksellä. Taika olisi ehtinyt vaikka mihin kun vaan Emännän kunto olisi riittänyt. Joitain onnistuneita kohtia saatiin tehdyksi joten niistä lienee syytä olla tyytyväinen. Illan muun saldon suhteen odotellaan pelolla tulevan viikonlopun kisaratoja.

Pikkuemäntä kommentoi kotona: "ai oliko siellä Tavja ja Ahonen? Oliko myös Jiitta ja Temma?" Kuinka lienee Pikkuemännästä näin kempie-orientoitunut tullutkaan, enää flatit ovat vain jotain peruskamaa mutta "kempiet" jotain aivan muuta ;)