Eilen olimme toista kertaa agikoulussa liitämässä. Emäntää pelotti pahoin että tällä kertaa tulisi suuri Pettymys - olihan edelliskerta mennyt niin loistavasti. Toisin kuitenkin kävi. Pikkukoira toimi aivan mukavasti ja niillä kerroilla kun parannettavaa jäi niin Emäntä sai ihan itse katsella peiliin. Tehtiin samoja esteitä kuin viimeksikin, mutta nyt jopa kolmen esteen rata (putki, hyppy ja valssin kautta samaan putkeen takaisin). Valssin aikaisesta hypystä tuli kovin kelpimäinen eli koiruli teki reilun kaarroksen. Tähän siis tiukkuutta ja topakkuutta jatkossa.

Pujottelun osalta Nala ei pidä keppeihin asetetuista verkoista ja ohjureista. Emännällä onkin tilauksessa oma kujapujottelu joten toivotaan että sillä päästäisiin treenaamaan mahdollisimman pian. Lumet sulivat taas pois joten ainakin joksikin aikaa sen saa viriteltyä tuohon pihaan. Ja runsaan lumen aikaanhan siihen kepeille muodostuu luonnon ohjurit ;)

Ada piipahti kaupungissa ja palasi saman tien maalle Mummon ja Papan kanssa. Ei reppana saanut edes ruokaa kotona käydessään joten palasi varmaan mieluusti mökkeilemään. Silvaa Adan katoaminen taas harmittaa mutta tänään veti kunnon rallia Nalan kanssa lähipuistossa. silvan suuret loikat ja harhautukset eivät karista pientä sinnikkoa kintereiltä. Muuten vaan laukkailun lisäksi nuo kaksi taistelivat kepistä mikä ei Silvan tuntien ole normaalijuttu. Sehän taistelee ihmisten kanssa mutta ei ala veto- ja taisteluleikkiin muiden koirien kanssa, ei edes Adan.