Silvan verikokeiden tulokset tulivat. Selkeää selittävää syytä laihtumiselle ja alakuloisuudelle ei niistä löytynyt, pelkkiä arveluja vain. Kilpirauhasarvot ovat hieman normiarvoja matalammat mutta kilpirauhasen vajaatoimintaan ei laihtuminen puolestaan sovi. Jatkuva hiivatulehdus korvissa saattaa lääkärin mukaan aiheuttaa joitain tulosten muutoksia joten selkeää syytä ei siis ole. Sovittiin tehtäväksi ensi viikolla vatsan ultraääni eri lääkärin toimesta (kuulemma perehtyneempi vatsan alueen ultraamiseen) ja mikäli siitäkään ei mitään löydy niin Emäntä taitaa antaa asian olla.

 

Silvan ruokamääriä on lisätty hurjasti ja kaiken se syö mielellään. Vastapainoksi se käy jokaisella ulosmenokerralla selkä kaarella metsässä eli kun paljon syö niin paljon tulee myös ulos. Vatsan ultraan mennessä pitäisi toteuttaa vuorokauden paasto. Se on alati nälkäiselle koiralle kova paikka, saapa nähdä kuinka tuosta selvitään.

 

Ulkoillessa Silva on ajoittain reippaampi, esimerkiksi eilen koirapuistossa käydessämme. Suurimmaksi osaksi se kuitenkin kulkee kohtuullisen vaisuna. Emäntä on alkanut miettimään että josko koirassa ei olekaan "vikaa" vaan se yrittää ylirauhallisella käytöksellä rauhoitella Pystykorvaa?! Pystykorva edelleen tuppautuu liian lähelle: roikkumaan häntään ja Silvan kipeisiin korviin. Aiemmin Silva ärähteli tuollaisesta käytöksestä mutta Adan kuoleman jälkeen se on jostain syystä sallinut Pystykorvalta nuo ärsyttävät käytöstavat.