Emäntä houkutteli Hennan laumoineen lauantai-iltana lenkille metsätiemaastoon jotta ei tarvitsis hangissa kahlailla. Tiet oli osittain aikamoista rapakkoa ja liejua mutta pitkin pätkin myöskin mukavasti sulanutta helppokulkuista hiekkatietä. Koirat saivat juosta edestakaisin aivan esteettä. Meille uudella tienpätkällä vastaan tuli ruostevetinen oja jonka pinta oli sohjossa, siellähän piti toki Hennan flattien heti piipahtaa. Jonkin matkaa tietä jatkettuamme huomattiin että näkyvistä oli kadonnut Nala. Hennan mustat kiipesivät jyrkkää lumista seinämää ylös ojasta mutta mitä oli tehnyt Pystykorva? Se oli porskinut ojan toiselle puolelle nököttämään kapealle "hyllylle" eikä päässyt siitä mihinkään. Veteen se ei uskaltanut enää mennä eikä olisi välttämättä sohjon läpi noin vain päässytkään. Hennan mustat raivasivat sille sohjoa rikki jäänmurtajien tavoin mutta silti "silakka" ei uskaltanut tulla ojan läpi takaisin. Se kurkottteli veteen ja syöksähti sinne pään ja etukropan osalta ja räpisteli upoksissa kamalan kauan aikaa mutta ei päästänyt takajaloillaan irti hyllystään. Emäntä oli ihan varma että koira hukkuu heti tai ainakin paleltuu temppuihinsa. Eikä tässä tilanteessa taaskaan helpottanut se vuosia aiemmin kuultu tositarina jossa hirvikokeessa haukkunut koira kylmettyi kuoliaaksi ojaan josta ei päässyt itse pois...

Komentamiset ja vuorollaan koiralle lirkuttelut eivät saaneet Nalaa tulemaan ojan läpi takaisin vaan se tärisi hyllyllään. Välillä osa hyllystä jo murtui joten istumapaikka kävi koko ajan pienemmäksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Emännän lähteminen tien alkuun ja toista tietä pitkin ojan toiselle puolelle kiertäminen. Summassa piti huudella Hennalle että vastaava kohta ojan varrelta löytyisi metsikön takaa ja tämän jälkeen saikin sitten kahlata reisiä myöten upottavassa hangessa - ja tätähän me lähdettiin tuonne lenkille alunperin välttelemään... Silva kuuli muun porukan äänen ja juoksi edeltä ojalle ja saman tien ojaan saakka. Silvan tekemää jälkeä pitkin Pystykorva sitten pääsi kiipeämään jyrkkää seinää pitkin ja onneksi sieltä ojasta pääsi vielä Silvakin ylös. Kylläpä oli Pystykorvan suu maireassa hymyssä ja korvat onnesta tiukasti  päätä myöten kun se tuli hangessa rämpivää Emäntää vastaan.

Tällaisesta rattoisasta lauantai-illan lenkkeilystä innostuneena Emäntä alkoi katsella kesän uimakoulutarjontaa. Saisikohan tuon Nalan laitettua johonkin 1-2-vuotiaiden lasten vesikirppuryhmään vai pitääkö ihan itse opettaa hiekkamontuilla sopivien kelien alkaessa...