Helteitä on edelleen piisannut ja niinpä maanantain treenien vesisadepiipahdus ei lopulta haitannutkaan menoa. Päinvastoin hautovassa lämpötilassa Emännän vaatteet kastuivat muustakin kuin kesäsateesta ;)

Treeniryhmä oli maanantaina tosi pieni sillä kaksi koirakkoa oli poissa joten saimme kolmelle koiralle tosi intensiiviset harkat. Päivän teemana olivat tiukat käännökset "sen jonkun ulkomaantädin tyyliin". Emännän ja Nalan kohdalla näissä käännöksissä on yleensä kaksi vaihtoehtoa: hiukan liian aikainen kääntö ja koira tulee hypyltä pois tai sitten myöhästynyt yritelmä jolloin käännös menee liian pitkäksi. Oppiapa tuo ajoitus kohdilleen...

Ekassa kuviossa tuo kääntö tuli hypylle kaksi. Nalalle tuotti lisäksi ongelmia hypyltä neljä hypylle viisi meno sillä väkisinkin se olisi halunnut edetä maaliin saakka - targetille tietty. Emännän heikot ohjausyritykset ei laisinkaan tukeneet sitä että koira olisi lukenut radan juuri oikein.

 

Toisessa kuviossa special-käännökset piti vääntää hypyille kaksi ja kolme. Loppuosio olikin sitten helpompaa kauraa. Tästä kuviosta Emäntä vaan ei ole ihan varma että oliko hyppy numero viisi juuri noin vai puuttuuko piirroksesta jotain oleellista?! No tonnepäin se kuitenkin meni ;)

Näiden treenien lisäksi otettiin itsenäisesti puomia, A:ta ja vinokeppejä. Mari ohjeisti Emännän myöskin ohjureiden käyttöön pujottelussa ja parin harjoituskerran jälkeen koira lakkasi luimistelemasta ohjureille ja alkoi ohjautua kivasti. Lopputreeniä kohti rytmiä ja vauhtia alkoi löytyä niin hyvin että Emännän oli pakotettava itsensä lopettamaan toistot - olisi ollut niin kiva tehdä keppejä uudelleen ja uudelleen....