Monenmoista pienempää on tapahtunut kuluneen parin viikon aikana muttei mitään erityistä otsikoitavaa ;)

Emäntä, Isäntä ja Pikkuemäntä piipahtivat "Rohtoksella" mutkat koirien ollessa mummon ja papan hoivissa. Matkan ajaksi varattu remontti ei sitten valmistunut ajallaan ja niinpä koirien piti jatkaa maalla lomailua vielä toinenkin viikko putkeen. Sinänsä kuvio ei tuottanut ongelmaa koska Nala oli aloittanut toisen juoksunsa 2.6. eikä näin ollen pystyisi kuitenkaan kulkemaan treeneissä vaikka olisi kaupungissa.

Nalan juoksun vuoksi väliin jäi koirien kehonhallintakurssi. Emäntä ei päässyt luennolle mukaan eikä Nala käytännön harkkoihin, niissä Emäntä toki kävi kuuntelu- ja katseluoppilaana. Ryhmä sattuikin sopivasti sillä siinä oli kolme kelpiä ja kroaatti - olipa siis samantyylisiä hurttuuksia katseltavana. Olisi ollut mukava jos vetäjä olisi päässyt tutkimaan myös Nalan, itse sen lihaksistoa ja rakennetta ei osaa tutkia oikein.

Emännällä on aikeissa lähteä seuraamaan agilityn SM-kisoja. Muuta ongelmaa ei tällä hetkellä ole kuin mahdollinen Blue1:n lentäjien lakko. Jos koneet ei nouse ilmaan niin matkustaminen vie enemmän aikaa kuin alunperin oli suunniteltu.

Kovasti odotettu hetki on huomenna kun Nalan Kitty-sisko tulee piipahtamaan kyläilemässä. Sitten nähdään näyttääkö nämä ruskeat siskokset yhtään toisiltansa - kuvista kun ajoittain tunnistaa paljonkin samoja piirteitä.