Emäntä oli ilmoittanut Nalan Tromssan kansainväliseen näyttelyyn siinä vaiheessa kun omat selkäongelmat eivät olleet niin ajankohtaisia. Tarkoituksena oli "piipahtaa" Pohjois-Norjassa Oulun seudun terrieriyhdistyksen bussimatkalla ihan noin vain. Lähtöpäivän lähestyessä matkaan lähtö ei ollutkaan ihan itsestään selvyys mutta visuna ihmisenä Emäntä ei raaskinut hukata reissuun jo sijoittamiaan rahoja. Oman terveyden lisäksi näyttelymatkassa "huvittavaa" oli se että koira myös pudotti turkkinsa kovin tehokkaasti joten kehässä esiintyisi niukkakarvainen kelpiemalli.

Menomatka meni vielä suht kivuttomasti pienen kipulääkkeen turvin Kilpisjärvelle saakka. Siellä tulli pysäytti bussin ja vaati nähdä kaikkien koirien passit. Tullivirkailijalle Nalan passia esitellessä Emäntä tajusi yhtäkkiä että koiran kansiossa ei ole laisinkaan sen rekisteripaperia. Tuolloin iski tuskan hiki pintaan ja selkävaivat unohtuivat totaalisesti: missä ne rekkarit voi olla kun niitä ei ole otettu pois kansiosta ja pääseekö koira nyt näyttelyyn laisinkaan?? Sitten muistui mieleen että taisivatpa ottaa Nalan paperit pois kansiosta siellä MH-kuvauksessa joten paperit olisivat kotona irrallisessa muovitaskussa. Illalla hotellissa printattiin netistä omistajatodistus varan vuoksi mukaan.

Yö vietettiin hotellissa ja meille sattui huonekaveriksi omanarvontuntoinen tipsurouva omistajineen. Tuo pikkukoira oli sitä mieltä ettei Nalan kuuluisi olla samassa huoneessa ja esitti asiansa haukkumisella. Nala yritti parhaansa mukaan väistellä kyseistä pikkukoiraa ja nukkuikin yön kevythäkissä lähes liikkumatta. Emännän silmiin ei uni meinannut tulla kun koiran papereiden puolesta piti jännittää. Aamulla kokeneimmat näyttelykävijät sitten kertoivat ettei heillä ole koskaan näyttelyissä koiran papereita mukana, pelkkä passi vain... Ja eihän siellä näyttelypaikalla sitten niitä papereita kyseltykään :)

Seuraava tuskan hiki ja hävetyksen tunne tuli kun muita kelpejä tuotiin näyttelypaikalle. Himskatti, niillähän oli karvat eikä reisien sisäpuolella karvattomia "tan-merkkejä"! Tässä vaiheessa iski pakokauhu viedä koiraa kehään. Nala kuitenkin esiintyi kivasti, malttoi seistä hyvin ja juoksi vetävällä askeleella. Onneksi meidän kehä oli kokonaan mattojen peitossa, monissa muissa kehissä oli vain "mattokujat". Lopulta tuomari taisi arvostaa rakennetta enemmän kuin turkkia joten Nala valittiin nartuista parhaaksi vaikka mukana oli yksi valioluokassa kisannut narttu. Tuomari Carl-Gunnar Stafberg lienee lausunut arvostelun ruotsiksi mutta se on kirjoitettu norjalaiseen tyyliin, ihan kaikesta ei saa selvää:
"Fin tik hode, bra utrykk, ? bra hals og skuldre, bra rygg, vel vink bakstell, rör seg vel"
VSP, SERT, CACIB

Näillä karvoilla tällä kertaa

Muut kelpie-omistajat tulivat innokkaaasti juttelemaan ja halusivat kuulla Nalasta ja meidän harrastuksista. Kehuivat myöskin sitä kuinka hyvältä koira näytti seistessä ja liikkuessaan ja olivat ihmeissään siitä kuinka rauhallisen oloisesti koira esiintyi. Emäntä totesi että 750 km bussissa matkustamista ja hotellissa olo voimakastahtoisemman koiran huonekaverina lienee tehnyt tehtävänsä. Näyttelypaikalla tuli vastaan useampia innostuneita ihmisiä jotka huutelivat jo kaukaa "hej, kelpi!". Sen jälkeen he kovin vuolaasti halusivat kertoa siitä kuinka heidän veljellään/tuttavallaan/ystävällään on kelpie ja kuinka ihania ne koirat ovat. Vastaavaan ei tule Suomessa törmättyä ;)

Emäntä on ollut Norjan reissuun tyytyväinen vaikka olo on edelleen kovin zombiemainen. 45 tunnin reissu josta noin 22 tuntia bussissa ja takana 1500 km hehkeää matkaamista vie mehut vaikka selkä ei oireilisikaan. Onneksi kunnon tyynyn ja peiton avulla sai järjestettyä kohtuu hyvän makuuasennon itselle penkkiin niin se helpotti kummasti matkantekoa.