Jaaha, karu totuus paljastui kun paluu agitreneihin Nalan kanssa koitti. Edessä oli 28 esteen rata jota olisi saanut lyhyemmäksi jos olisi kehdannut jekuttaa selän edelleen temppuavan. No rehellisesti piti sanoa että ei selkä tämän radan suoritusta estä, ongelmat on ihan muualla ;)

Alkutreenissä näytti sille että Nala muisti liian hyvin edellisen hallikäynnin ja paineistui siitä. Lirkuttelulla ei tätä koiraa huijata joten aika pitkään meni ennen kuin meno radalla alkoi maistua. Emännän pienetkin ohjausyritykset johtivat helposti siihen että koira ohjautui hyppyesteiden ulkokautta, pitäisi vaan muistaa ohjastaa esteeltä toiselle niin koira suorittaisi ne paremmin. Noottia Emännälle tuli vanhanaikaisista valssiyrityksistä ja siitä kuinka poispäinkääntö oikein tehdään. Noutajien kanssa on oppinut siihen että pieni vippaus koiranpuoleisella kädellä riittää ohjaamaan koiran hypylle mutta nytpä tuo homma ei olekaan enää sallittujen listoilla. Pitäisi muistaa ohjata vastakkaisella kädellä jotta "laser-säde" kääntyy oikein ja homma on koiralle loogisempaa. Uuh, miten tuon kaiken muistaa juoksemisen lomassa?

Vaikeaa tämän radan osuudessa oli jo alkuhypyt. Tuolloin Nala arasteli radalle lähtöä ja Emännän piti tököttää paikoillaan odottamassa koiraa ilman käsillä esteitä kohti osoittelua - miten niin vaikeaa? Keppejä piti taas muistuttaa vaikka ohjurit oli alussa ja lopussa. Rytmityksillä koira kääntyi mukavasti mutkissa ja ohjautui oikein nro 16 putkeenkin kun "laser" saatiin oikeaan suuntaan. Kokonaisuutena voisi sanoa että tämän päivän radalla koira ohjautui muuten hyvin mutta paineistuminen näkyi ikävästi edelleen - toki tuo helpotti ohjaamistakin sillä koiran vauhti ei ollut norminopea.

Nyt Emännän pääkoppaa pitäisi pystyä säätämään niin että virheet ei haittaa ollenkaan, pikkukelpi kun haistaa tämän heti Emännästä. Tällä viikolla on toisetkin treenit tiedossa kun Nala pääsee korvauskerralle. Kunhan mennään omatoimisesti halliin niin tarvinnee tehdä niin helppoja treenejä ettei epäonnistumisen vaaraa ole, jospa sillä keinoin homma alkaisi taas onnistua.