Haapaveden ryhmänäyttely avasi meille koiranäyttelyiden kesäkauden, näyttely pidettiin ulkona koulukeskuksen yhteydessä. Kutsukirjeessä ei kerrottu olisiko näyttely ulkona vai sisällä joten Emäntä soitti paikalliselle yhteyshenkilölle. Tämä tuumasi "ettei paikalle ole syytä lähteä pelkissä pitseissä" joten ymmärrettiin varata mukaan lämmintä vaatetusta. Lopulta päivä olikin ihan lämmin sillä aurinko paistoi koulun sisäpihalle ja piha oli tuuleton.

Autoon poimiutui kyytiin Taikan Oma ihminen Arja, Emäntä, Silva sekä Hennan Oodi. Tarkoituksena oli laittaa Arja kehään molempien koirien kanssa mutta eipä se onnistunutkaan Silvan kanssa. Vanha rouva katseli esittäjäänsä niin palvovin katsein että liikkuminen näytti ontumiselta. Emännän kanssa palvovasta katseesta ei ole pelkoa joten koira suostui liikkumaan kohtuullisin askelin ja niinpä kehään oli mentävä ihan itse. Arjalle jäi kuitenkin Oodin esittäminen joka menikin muuten hyvin mutta koira oli ehkä turhankin rauhallinen, olisi pitänyt taputella koiraa kylkiin kaikista Hennan varoituksista huolimatta (kuulemma villiintyy liikaa). Ensi kerralla tiedetään tehdä niin ;) Oodille hyvä arvostelu ja tulos ERI1.

Silva esiintyi Emännän kanssa normaalin ilottomasti eli sen seisottaminen oli yhtä tuskaa kun häntä ei heilu ja koira seisoo kuin notkoselkäinen heppa... oiskohan homma jäänyt aikoinaan liian vähälle treenille? Ikä kuitenkin antaa niin paljon anteeksi arvostelutilanteessa että tekstit oli ihan ok. Näin tuumasi päivän tuomari Raija Tammelin:

"Suuri feminiininen narttu. Hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Hyvä ylälinja. Pitkä lanne ja luisu lantio. Hyvä runko. Hyvä karva ja käytös. 12-vuotiaaksi erinomaiset liikkeet. Karva jo vähän vanhan nartun karvaa. Virkeä ja pirteä veteraani" VET ERI1 SA VET VSP

Mitäpä tuohon lisäämään, lantion malli ja Silvan suuri koko ovat ne heikoimmat lenkit. Lyhyehköstä karvasta saa tässä iässä jo paljon anteeksi, aiemmin tästä rokotettiin enemmän.

Kiva päivä oli reissussa ja mikä Silvastakin mukavinta niin kerrankin pääsee harrastamaan ilman sitä Pystykorvaa ;)