Uups, edellisestä blogitekstistä on vierähtänyt tovi aikaa. Kovin kummoisia ei liene tapahtunut paitsi että meidän koiravahvuus on tällä hetkellä kolme koiraa - meillä on koirien vanhainkoti ;)

Kuvassa Nala 2 v 10 kk sekä Silva 12 v 8 kk ja Alma 12 v 8 kk

Alma tuli meille 1,5 viikon ajaksi hoitoon omistajien loman ajaksi, mustat kauhukaksoset "Urpon ja Turpon" ohjasimme ystävällisesti muihin perheisiin hoitoon. Mikäli Pikkuemännän sanomaan on uskominen niin Alma on saanut loman aikana "erinomaista huolenpitoa ja kodin jollaista on aina toivonut" - heh, jollakin on itsetunto kohdillaan ;) Lisäksi Alma on kuulemma tuonut piristystä Pikkuemännän elämään Adan kuoleman jälkeen. Aika hyviä perustelutekstejä sille miksi meidän perheessä pitäisi olla kolme koiraa. Ehkäpä kuitenkin päästämme Alman vielä palaamaan huomenna kotiinsa.

Aika Alman kanssa on mennyt mukavasti. Koira, jolla on itsetunto kohdillaan, on vallannut vierassohvan ja kulkee talossa kuin kotonaan jopa siinä määrin että talon omat koirat sitä väistelevät. Pientä tuhoa ehti tulla Pikkuemännän päiväkodin joulujuhlan (40 min) aikana jolloin Alma oli päättänyt lisätä ruokavalioonsa hieman herkkuja ja veteli nassuun Nalan treeninamit 500g, illan se sitten kulkikin vesiastialla aika tiuhaan tahtiin. Muuten ei kummoisia tämä Silvan ikätoveri ole ehtinyt aiheuttamaan.

Silvalla näyttäisi olevan tällä hetkellä juoksu mutta pöksyjä sille ei ole laitettu. Pari edellistä juoksua meni huomaamatta ohitse, nyt on sentään näkynyt hyvin vähäistä tiputtelua. Nalalle puolestaan odotellaan juoksua alkavaksi ja se saisi tulla pian jotta pahimmat ajat olisi kärsitty ennen Activen treenien jatkumista tammikuun puolenvälin tienoilla. Niistä treeneistä ei taukoa tule mutta OKK:n agitreeneihin ei juoksun aikaan ole asiaa. OKK:n treeneissä olemme käyneet nyt 3 kertaa ja viimeisin niistä kerroista meni oikeinkin hyvin. Pari eka kertaa meni hiukkasen tuntumaa hakiessa mutta katsotaan mitä jatkossa tapahtuu. Ryhmässä on niin eri tyyppisiä koiria että joutuu tosissaan itse miettimään miten radat ohjataan, ei auta katsella muilta mallia.

Nyt ei jaksa muistaa onko Nalan ruokavaliosta tullut kirjoitettua aikoihin. Se söi parit säkit Royal Caninia ja karvanlähdön aikaan iho hilseili tosi paljon. Niinpä tuli päätös vaihtaa ruokaa hiukan erilaiseen. Nyt koira on syönyt reilun ison säkin verran uutta ruokaa joka näyttäisi sopivan sille muuten hyvin MUTTA... Tuo mutta tulee siitä että koira on nyt toooodella energinen. Jos se ennen oli energinen ja innokas niin uuden ruokavalion myötä siitä on tullut rasittavan toimelias, aamut alkaisivat jälleen klo 04 tienoilla. Harkinnassa on syöttää tämä säkki loppuun ja katsoa siirretäänkö koira takaisin "moskaruoalle" . Alun aktiivisuus-pörräys kyllä saattoi johtua jatkuvasta nälästäkin sillä Emäntä syötti Nalalle uutta ruokaa liian vähän sillä sen paino oli laskenut 15 kg:sta 13,7 kg:aan (ruokaa kun oli mainostettu aika voimakkaaksi). Pieni annoksen lisäys näyttäisi silmämääräisesti korjanneen koiran ulkonäköä ja tuntuu kuin se olisi rauhoittunutkin ihan hiukkasen pahimman nälän poistuttua - tai sitten rauhoittuminen johtuu tästä koirien vanhainkodin vaikutuksesta :)

Kuvassa näkyy Nalan kuonossa vaaleampi alue joka on edelleen osittain karvaton. Mummolassa hoitokeikalla ollessa (marraskuun puolivälissä) se oli telonut kuononsa jonnekin ja kuono oli karvaton, turvoksissa ja tulehtunut. Ruven irrottua jäljelle jäi karvaton alue joka on alkanut korjaantua jonkin verran. Saapa nähdä millainen siitä pidemmällä aikavälillä tulee, toivottavasti ei ainakaan kasva valkoista karvaa.

Meillä rauhoitutaan nyt joulun odotukseen joten toivotamme kaikille ystävillemme ihanaa ja levollista joulun aikaa!