Tarjolla Iisalmessa oli tuomari Sami T:n kolme rataa joista ensimmäinen hyppyrata ja seuraavat agiratoja. Emäntä ei saanut puristettua itsestään ulos kunnollista ohjausta kahdelle ekalle radalle (hypärillä koira irtosi liikaa, agiradalla koira ohitti A:n) ja tuloksena niistä oli HYLkäykset. Kolmannelle radalle tuntui jo energia olevan vähissä mutta vielä pitäisi yksi kurvailu jaksaa. Ja sehän kannatti: tuloksena virheetön rata ja aikakin ok joten nollavoitto kakkosista oli totta. Nala siirtyi kolmosluokkaan!

Pohjatyönä kisapäivälle oli koirien lomailu mökillä Mummon ja Papan luona useamman päivän ajan. Sillä aikaa muu perhe risteili Tukholmassa mutkat. Mökkireissujen jälkeen koirat on tunnetusti olleet tosi väsyneitä mutta ei onneksi liian väsyksissä kisaamiseen.

Iisalmessa tarjolla oli mukavan erilaiset palkinnot: Nala sai sertiruusukkeen lisäksi kukkakimpun, tassupyyhkeitä, namipaloja sekä suklaalevyn (viimeinen lienee tarkoitettu ohjaajalle...).