"Ota hellästi syliisi ja taivaaseen kanna,
ruusuilla peittele ja levätä anna."


Eilen illalla saatiin suruviesti siitä että Pikkuemännän lempikoira ja meidän joulukuinen hoitolainen on nyt poissa. Kultainennoutaja Alma ei varmaan jättänyt ketään tapaamaansa ihmistä kylmäksi, sen verran veikeä persoona kyseinen koira oli. Vasta tiistaina Emäntä sai vielä tavata Alman ja sehän leikki olohuoneen lattialla aivan kuten muutkin arvokkaasti ikääntyneet kultsut tekevät eli piehtaroi selällään, urisi ja murisi :)
Toivotamme paljon voimia suureen suruun Hennalle ja Tonille.