Syyskuun ekan viikonlopun agikisat KAS järjesti Virpiniemen urheiluopiston keinonurmella. Aiemman kisakokemuksen mukaan muistoissa oli että alusta olisi hyvä juosta mutta nyt ei tuntunut sille. Alusta oli toki pehmeä jalalle ja varmaan koiralle hyvä mutta tuntui kuin polkisi kuntopolulla, huono kunto siis kostautui. Lauantain radat oli laatinut Jarmo J. ja sunnuntain kisat Mika M.

Lauantain ekalle radalle lähtiessä Nalaan ei saanut oikein mitään kontaktia. Se poukkoili hihnan nokassa kuin villieläin ja tuntui todella kuumalle. Siltä se ratatouhukin näytti, ei tehty tippaakaan yhteistyötä, Emäntä ei tehnyt niitä ohjauskuvioita mitä oli suunnitellut ja siten siis tuloksenna HYL.  Toiselle radalle koira jo rauhoittui hiukan ja lähti liikkeelle varsin kivasti. Nopeavauhtisessa kaarroksessa koira kuitenkin löysi putken jota ei olisi tullut suorittaa ennen kuin radan lopulla joten taas sai tuomari ristiä kätensä. Lisäksi radan loppupuolella Nala hyppäsi renkaan kehikon läpi mutta tätäpä ei Emäntä kiireessään huomannut.

Sunnuntain kisasää oli synkeämpi ja vettä tihuutti. Se ei kuitenkaan rauhoittanut Nalan menoa tarpeeksi sillä ekalla radalla koira ei pysynyt ohjauksessa. Useamman mokan jälkeen saatiin sentään suoritettua hieno keinun alastulokontakti sekä hyvä loppusuora. Toiselle radalle meno alkoi näyttää paremmalle ja rataantutustumisessa tuntui sille että "tästä radasta me saatetaan jopa selvitä". Alkuun piti koira jättää lähtöön ja kävellä vastaanottamaan koiraa lähes kentän toiseen päähän. Tuollainen etumatka toki kostautui kovana vauhtina ja viisas ohjaaja olisi hiukan jarrutellut koiraansa ennen loivan kaarroksen toista hyppyä - tämä ohjaaja ei ollut niin viisas. Rima tippui tuossa kaarteessa mutta muuten rata menikin sitten puhtaasti loppuun saakka. Tuloksena siis 5 vp. ja sijoitus kolmantena kahden nollan tehneen jälkeen. Tuota riman pudotusta ei osaa edes harmitella, ilo tuloksen tekemisestä oli paljon suurempi! Nyt on siis nähty välähdys siitä yhteistyöstä mitä keväällä jo oli, se pitää saada kaivettua esille ja pysyvämmäksi olotilaksi :)