Koskapa tällä viikolla meillä ei ollut laisinkaan Activen treenejä niin varattiin sama kellonaika Nalan ekaksi uintikerraksi koirakylpylä Vesipetoon. Mukaan lähti käyntiä niin kovin odottanut Pikkuemäntä mutta harmillisesti emme saaneet valokuvaajaa mukaan.

Oma ajatukseni oli ettei uinnista tule kummempaa ekalla käyntikerralla. Nala katselee kesällä aikansa rantavesissä muiden (noutajien) uiskentelua ennen kuin menee mukaan ja silloinkin motivaattorina tuntuu olevan lähinnä kateus: kun toiset noutavat lelua ja saavat siitä paljon kehuja niin jopa lähtee "kuivanmaan-elukkakin" uimaan. Yleensä uintiasento on ollut alkuun hyvin pysty ja vasta lelu suussa koira on asettunut uimaan parempaan asentoon.

Suihkuttelut nostettavassa pesualtaassa eivät olleet Nalan mieleen, se näytti lähinnä sille että jos selkänsä kääntäisi niin koira saattaisi loikata altaasta pois. Uimaliivitkään eivät näyttäneet ilahduttavan. Ekalle uintikerralle Maissi meni Nalan kanssa aluksi altaaseen jotta saisi koiran opetettua pois reunoja vasten kiipeämisestä ja opastettua mistä kohti rampille noustaan. Alkuun koira yritti hiukan pyristellä estääkseen veteen menon mutta ekan kastautumisen jälkeen homma alkoi luistaa paremmin. Pian Maissi nousikin altaasta pois ja jatkoimme keskenämme lelujen heittelyä altaaseen ja koirahan ui todella mielellään. Se hakeutui itse valmiiksi rampille veteen ja odotti lelun lentävän - sitten kunnon loikalla uimaan ;)

Uintiaika 30 minuuttia oli varmasti ihan tarpeeksi mutta jos Nalan ilmeitä vain katsoisi niin olisihan se uinut vaikka kuinka pitkään. Tästä käyntikerrasta innostuneena ostettiin saman tien kuuden kerran sarjalippu, eiköhän se saada käytetyksi jouluun 2013 mennessä.