Kaiken lomailun päätteeksi olin ilmoittanut Nalan "varan vuoksi" kisaamaan Kemiin sunnuntaina 28.7.2013, reissuun lähtiessä ei ollut tietoa koska palattaisiin ja jaksaisiko heti lähteä kisaamaan. Niinhän sitä sitten olikin niin lomavireessä että mukaan sentään muisti ottaa Pikkuemännän, koiran, paperit ja tuolit mutta kovaan helteeseen nähden puuttumaan jäivät riittävä vesimäärä sekä koiran viilennyspyyhkeet/-takit - niin ja koiran namit... Onneksi pärjättiin kavereiden apujen turvin tuo kuuma päivä. Tuomarina kisoissa oli Timo V. Ruotsista ja kaikki radat olivat agiratoja, jokaisella niistä varsin paljon pyöritystä joka vei koirilta parhaat vauhdit.

Ekalla radalla meitä oli enää kaksi koirakkoa menemättä kun oli tiedossa että tuloksissa on vain yksi nollan tehnyt - sekin jo AVA. Niinpä toiseksi viimeisellä esteellä Emäntä päätti "kiriä aikaa" sillä seurauksella että Nala tiputti muurista palikan, voihan p*ska. Viimeinen koirakko teki nollan mutta olisi kuitenkin hävitty heille ajassa täpärästi. Kaikenkaikkiaan kuitenkin kiva rata, tulos 5 vp. ja sillä sijoitus neljäs.

Toisella radalla piti ottaa uusi asenne: tehdään vaan oma suoritus ja se riittää mihin riittää. Radalle lähtiessä helle oli tehnyt tepposet ja Emännällä oli jo hiukan heikko olo. Sen vuoksi parit valssit piti vaihtaa persjätöiksi ja ne ei tulleet ihan ajoissa. Nyt kuitenkin nollalla maaliin ja sijoitus toinen. Voiton veivät silnou Hellevi ja Pipa, heille A-SERT. Kyllä flatille kelpaa aina hävitä! Aikaero oli merkittävät (2,5 sekuntia) joten tuosta ei jäänyt mitään jossiteltavaa.

Kolmannelle radalle oli jälleen kovin mutkaista kuviota tiedossa. Emäntä luotti liikaa siihen että helle hidastaisi koiraa mutta mitä vielä: pikkuinen ruskea paukutteli radan loppumetreillä sellaista vauhtia että ohjauskuviot meni hätäisesti säätäen uusiksi ja rumilla ohjausvalinnoilla tultiin kuitenkin maaliin jälleen nollatuloksella. Nyt oli kuitenkin niin monta nollaa tuloksissa että sijoitus oli vasta kahdeksas. Kiva nähdä että koira toimii kovasta helteestä huolimatta!