Oman seuran heinäkuun kisat ovat perinteisesti olleet iltakisat ja se oli tänä vuonna hiukan haastellisempaa kuin aiemmin - omien järjestelyiden vuoksi. Isäntä oli vielä Kainuussa mökkeilemässä ja Pikkuemännän kanssa mentiin yhdessä kisapaikalle muutamaksi tunniksi, varustuksena mukana kasapäin vaihtovaatetta (luvattiin sadetta), rieska- ja mehueväät, retkituoli sekä iPad ;) Muita tuli käytettyä mutta niitä vaihtovaatteita ei tarvittu koska sade ymmärsi pysyä poissa koko illan - juuri silloin kun Pikkuemäntä-parka oli varustettu kumisaappailla matkaan...

Illan radat tuomaroi Anders V. Eilen nähdyistä ykkösten ja kakkosten radoista jäi mieleen että radoilla oli hankalia aloituksia sekä haasteellisia kohtia varsinkin eteneville koirille. Eilisen kisarupeaman ilouutisiin kuuluukin se että koirakaverimme flatti Oodi nousi kolmosiin hienolla ratasuorituksella Hennan kanssa. Eivätkä muuten tänäänkään olleet kaukana nollatuloksesta - sanoisin että yhden ylimääräisen vastakäännöksen verran vain ;) Eilen nousivat kolmosluokkaan myös kelpimies Ahonen ja Tarja - oli vallan upean näköistä menoa heilläkin. Onnea kaverit!

Ekalla (agi)radalla haasteellisinta meille oli aloitus esteet 1-3 sekä radan loppuosa esteet 17-20 - kyllähän sen keskivaiheen vei;) Saatiin tehtyä virheetön rata johon olin lähes tyytyväinen. Loppuradasta Nala lähti turhan aikaisin puomilta joten loppukuviot meni hiukan huitomisen puolelle mutta "Hei, nollalla maaliin"! Pikkuemäntä kommentoi sijoitustamme (4:s) että "olisit äiti yrittänyt parhaasi, seuraavalle radalla kyllä teet täysillä". Meidän aika oli tyyliä -7,5 sek ja voittaja oli sentään 5 sekuntia nopeampi...

Tokalla (hyppy)radalla olikin sitten sellainen ansapaikka tehtynä radan loppuun etten edes kuvitellut meidän selviävän siitä. Itseä harmitti enemmän radan keskivaiheilla ollut ohjauskuvio jonka olisi voinut viedä fiksummin mutta päätin ohjata sillä tavoin kuin olin tutustunut - vaikka näin muiden tekevän "tyylikkäämpiä/oikeaoppisempia" ohjauksia. Radan lopussa oli kohta jossa en päässyt ottamaan etumatkaa vaan kahden hypyn ja pituuden jälkeen vastassa oli suora putki sekä sieltä tiukka kääntö oikealle ja hypylle takakiertoon. Putken jälkeen koiralle loogisin este olisi ollut lähes edessä oleva hyppy mutta ilmeisesti putkijarrutuksen (kerrankin muistin!) ja takaaleikkauksen ansiosta Nala kääntyi ihan oikeaan suuntaan ja menin hämilleni. Pystyin juuri ja juuri ohjaamaan koiran oikeaan paikkaan - ehkäpä olin tutustunut kohtaan sillä ajatuksella ettei me koskaan selvitä sinne saakka ilman hylkäystä. Taas kuitenkin päästiin maaliin ja nollatuloksella! Sijoitus oli tällä kertaa 6. mutta tuloksia en käynyt katsomassa, tuo tieto löytyi kisakirjan sivulta.

Illan ratoihin ei voi olla kuin tyytyväinen vaikka ainahan parannettavaa jää. Koira toimi juuri niin kuin ohjasin ja kontaktiesteillä aikaa pystyisi kirimään kun saisi ne opetettua nopeammiksi suorittaa. Meno tuntui hyvälle ja bonuksena ME TEHTIIN TUPLANOLLA!!!