Viikko sitten kisailimme Nalan kanssa pari starttia oman seuran kisoissa. Lauantaina oli aikainen herätys aamutalkoisiin mutta sunnuntaina sitten oli oman kisaamisen vuoro. Tuomareina kisoissa oli tuttu kaksikko Minna V. ja Minna R. joista jälkimmäinen vastasi sunnuntain kolmosten radoista - ja olikin saanut kinkkistä vääntöä aikaan ;)

Eka rata oli agirata. Omana ajatuksena oli videoida startti juuri 90 vuotta täyttäneelle isoisälle nähtäväksi, hän "vanhana koiramiehenä" saisi nähdä nykypäivän koiraharrastusta. Rata tuntui niin haasteelliselle että ajatus videoinnista alkoi ujostuttaa enkä pyytänyt ketään kuvaamaan (radan jälkeen paljastui että olihan sen yksi uskalikko sitten kuvannut...). Rata vaati tarkkaa ohjausta ja parissa kohtaa meinasi pukata kiirettäkin. Nollalla kuitenkin taisteltiin maaliin ja aika riitti neljänteen sijaan (mitä, aina vaan tämä sama sijoitus......). Ennen starttia kuulin usean koiran tehneen yliaikanollan joten alkoi epäilyttää josko me voitais edes päästä ihanneaikaan.

Toinen rata oli hyppyrata. Sielläkin tiedossa oli tiukkoja kääntöjä mutta eipä niitä päässyt toden teolla kokeilemaan. Kolmantena esteenä olleen hypyn ohjaus jäi puutteelliseksi esteen taakse työnnön osalta joten Nala suoritti hypyn väärinpäin. Pakka levisi kokonaan ja tuli kokeiltua kaikenlaista omituista radan aikana jonka vuoksi radalla meidät olisi hylätty useaan kertaan jos se vaan olisi mahdollista ;) Tälläkin radalla ihanneaika oli napakka sillä vain kaksi nollan tehnyttä koirakkoa ehtivät ihanneaikaan ja heilläkin aika-alitus oli alle sekunnin luokkaa.

Nyt on kisattu ihan lähimmän alueen kisaksi vähäksi aikaa. Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa olisi seuraavia Oulun kisoja joten ollaan joko tauolla tai käväistään hiukan kauempana.