OKK:n kuplahallin talkoot oli sovittu perjantaille 13. päivä joten taikauskolle ei sopinut jättää mitään sijaa. Viime hetkeen asti mietin talkoisiin osallistumista mutta päivällä oli tullut käytyä metsälenkki ilman nilkan vääntymistä joten uskaltauduin mukaan ;) Useina talkookertoina on ollut muuta menoa samanaikaisesti mutta nyt oli hyvä hetki osallistua kun kalenteri oli tyhjänä.

Muutama harva ihminen paikalle vaivautui joten teimme sitten pienellä porukalla urakan. Nyt hallin ulkopinta on harjattu vesi-mäntysuopaliuoksella ja halli nostettu pystyyn. Valotkin saatiin aikamoisen asentelun jälkeen toimintaan. Omat varusteet olivat vaan hiukkasen vääränlaiset sillä kumisaappaita olisi tarvittu - kuluneet goretex-kengät eivät oikein pidä kosteutta kun hallikankaan päällä oli nilkkoihin asti vettä, hyvin kastui (jalat näyttivät kotiin palatessa kuin kylmettyneen ruumiin jaloilta...). Tuo iso vesimäärä piti saada kankaan päältä pois harjaten sekä parin ämpärin avulla. Kengistä tuli kuin uudet väriltään sillä muutaman tunnin mäntysuopapesu tekee ihmeitä, nyt oikein harmittaa nakata niitä roskiin ;)

Illan uurastuksen lopuksi ajettiin neljän hengen porukalla syömään "kevyt iltapala" pizzeriaan. Oltiin varmaan aikamoinen "nävös" kaiken vaatteissa olevan kuran ja hiuksiin tarttuneen hiekan kanssa. Ei meitä silti ulos ajettu.