Tornion kennelkerho järjesti agikisat heinäkuun alkupuolella ja niistä raportointi on aivan unohtunut pentuarjen keskellä. Koska Isäntä ja Pikkuemäntä olivat kisojen aikaan vielä mökkeilemässä, pääsi Lilla ekalle kisamatkalle mukaan. Kisapaikalla pennun käytös hurmasi sillä se taisi helteen ja kaiken uuden näkemänsä vuoksi olla normaalia rauhallisempi - vai oliko vain vieraskorea ;) Reippaasti se kulki hihnassa Nalan mukana lämmittelemässä sillä pitkiä lenkkejä en käyttänyt kauheassa kuumuudessa. Onneksi startteja otin alunperinkin vain kaksi.

Kisaradat tuomaroi Tuija K. Hypärillä olin kuvitellut tekeväni kaikenmoisia tyylikkäitä ohjauksia mutta totuus osoittautui toiseksi kun koira ei kärsinytkään kuumasta vaan paahtoi ne paikat joissa mun olis pitänyt ehtiä. Omiin kenkii oli joku kyllä käynyt valamassa betonipohjat... Radasta tuli siis hiukan eksoottisen näköinen vääntö mutta nollaksi se saatiin. Agiradalla olisi myös ollut mahdollisuus nollaan mutta pieni herpaantuminen ja sen jälkeen käskytyksen loppuminen aiheuttivat hylyn. Ja aivan turhaan siis! Pöh, olisi pitänyt yrittää pusertaa kasaan edes se "pakkonolla" jotta olisi saanut tuplanollan tienattua. Ehkä ensi kerralla sitten?