Oman seuran agikisoihin mulla oli henkilökohtaisesti vain yksi tavoite: saavuttaa nyt se puuttuva aginolla ensi kesän arvokisoja varten. Tuomareita viikonloppuun mahtui kaksi: lauantaina Anne V ja sunnuntaina Eevaliisa P.

Lauantain eka agikisa vaikutti täysin mahdottomalle mentävälle. En lähtenyt edes arvailemaan monennelleko esteelle pääsisimme ennen hylkäystä. Naureskelin ettei tarvinnut odotella tästä startista tulosta mutta toisin kävi: saimme puserrettua nollan kasaan! Upea tunne! Toisellakin radalla nolla oli enemmän kuin lähellä mutta viimeistä estettä ennen Nala valitsi väärän hypyn ja näin meidät hylättiin. Jälleen pääsi toteamaan että kyllä tässä lajissa säilyy jännitys loppuun saakka.

Sunnuntain eka rata tuntui pienelle maksikoiralle jokseenkin epäreilulle. Rata sisälsi paljon takakiertohyppyjä enkä niitä haluaisi kovin paljoa Nalalle ottaa. Oma ohjaaminen oli rumaa ja todella varmistelevaa joten koirakin kaarratteli hylkyjen rajamailla. Katsoin toisen radan rakentelua ja minikoirien radalla menoa ja silloin tuli ekaa kertaa kisauralla sellainen ajatus etten koiraani kyseiselle radalle laita. Koiran turvallisuus ei voi olla yhdestä 10 eurosta kiinni: vaikkei Nala mikään raketti olekaan niin miksi riskeerata? Lähdin kisapaikalta pois ja niin teki pari muutakin. Suuri osa oli jäänyt paikalle ja oli rataa lopulta kuulemma hiukan muutettukin mutta itse en halunnut jäädä odottamaan ehkä tapahtuvaa muutosta sillä siinä vaiheessa kisat olivat jo tunteroisen myöhässä aikataulusta. Valitsin ennemmin vapaa-ajan perheen kanssa hyvässä ruokaravintolassa ;)