Tämän syksyn ilmat on olleet aivan upeat ja olen nautiskellut niistä täysillä. Pikkuemännän aamuisen kouluun lähdön jälkeen olen pakannut koirat autoon päivittäin ja ajanut hiukan kauemmas kotoa metsälenkille. Täytyy sanoa että kyllä on mieli levännyt noilla lenkeillä.

Lilla on harjoitellut uimista nyt kolmeen kertaan koirakylpylöissä ja se on todella taitava uimaan. Sen tekniikka on hyvä mutta ei se altaaseen vapaaehtoisesti mene vaan on pitänyt nostaa sinne. Koska uimaliivit näyttivät ahdistavan koiraa (yäk, vesihän valuu pitkin kylkiä) on Lilla saanut uida ilman liivejä. Nalalla puolestaan uimaliivi on aina alussa kunnes sekin saavuttaa paremman uima-asennon.

Lilla on käynyt Activella 10 treenikerran pentukurssin heinäkuun lopusta lokakuun puoliväliin. Nyt alkoivat agilityyn valmentavat "opinnot" jossa olemme samassa ryhmässä Tiko-veljen kanssa. Takana on vasta eka treenikerta ja se kerta meni lähinnä siihen että Lilla vain kurkisteli veljensä perään eikä niin malttanut harrastaa mun kanssa. Toivotaan että tähän tulee pikkuhiljaa muutosta.

Emäntä on palannut tällä viikolla töihin 4,5 kuukauden vuorotteluvapaajakson jälkeen. Nyt perjantaina tuntuu sille kuin olisi puskenut töitä jo kuukauden putkeen - alkukankeutta ehkä? Nyt kuitenkin alkoi koulun syyslomaviikko ja tämän tulevan viikon Emäntä ja Pikkuemäntä lomailevat yhdessä, mukaan ei oteta edes koiria.

Seuraavat agikisat Nalan kanssa ovat marraskuussa. Tuolloin on tarkoitus kisata KAS:n kisoissa Activen tiloissa sekä oman seuramme OKK:n uudessa hallissa pidettävissä kisoissa. Jännityksellä odotan millainen uuden hallin pohja on koska meillähän ei ole tälle talvelle ryhmäpaikkaa halliin, emme siis pääse etukäteen tutustelemaan kyseisellä alustalla.