Huh, lomailut ovat nyt takana ja arkeen asettumista harjoitellaan. Adan ja Silvan osalta loma on tiennyt lähinnä totaalitaukoa agilitysta jos nyt Agirotua ei lasketa. Jotkut tuntuvat suunnittelevan koko kesän ohjelman sen mukaan missä vain kisoja järjestellään mutta täytyy itse leikkiä että olisi kuitenkin muutakin Elämää ;) Ja onhan sitä. Kuitenkin nyt kaupunkiin palaamisen jälkeen mieleen juolahti katsella kisakalenteria ja löytyihän sieltä passeli kohde: Kemi. Sinnepä siis heti lähti ilmoittautuminen menemään - Taikalle neljä kisaa ja veteraaneille eli Adalle ja Silvalle kummallekin kaksi kisaa. Tämä kisamäärä tietää sitä että Kemiin on ajettava kahtena päivänä. Majoitustakin jo katsastelin (kun niin kivasti siellä Vaasassa meni) mutta se tulisi turhan hinnakkaaksi - sama siis ajaa edestakaisin.

Syksyn agiryhmätkin tulivat Emännän sähköpostiin tiedoksi sillä Emäntä aikoo alkaa pienen tauon jälkeen jälleen ryhmän vetäjäksi yhdessä Niinan kanssa. Kaikki kolme aikaa (Taikan ryhmä, Adan ja Silvan ryhmä sekä vedettävä ryhmä) sijoittuvat aika lailla myöhäiseen iltaan - saapa nähdä miten innostusta riittää kun syksyn pimeät alkavat hiippailla maisemiin. Pitää vielä selvitellä saanko vaihdettua Taikan ja A:n/S:n ryhmäpaikkaa keskenään jottei Taikan treenit kestäisi niin myöhälle iltaan.

Lomalta ei tullut oikein kummoisia kuvia koirista - lähinnä epämääräisiä räpsyttelyjä uinnista. Noh, toisaalta olishan siellä ollut kuitenkin todisteita että kyllä ne koiruudet vaan pinnalla kuitenkin pysyvät.