Agility eli koirien esteratakilpailu on SE meidän laji - sekä Emännän että koirien mielestä. Agilityssa on rentoa meininkiä, sopivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita - ainakin silloin kun flatit astuvat radalle. Ada eteni harrastamisessaan agilityvalion arvoon saakka ja Silvakin kisaa maxi3-luokassa. Ada oli radalla kuuliainen ja meni pääsääntöisesti sinne mihin ohjaaja käskyttää mutta nopeus sillä ei ollut huippukoirien luokkaa - varsinkin kun se kisasi 10-vuotiaaksi saakka. Silvalla puolestaan nopeutta saattaisi löytyä tarpeeksi mutta yleensä kisoissa käy kuten Uuno Turhapuron konekirjoitukselle eli "nopeuden kasvaessa virhelyöntien määrä kasvaa" vai kuinkas se nyt menikään. Niinpä siis agilityvalion arvon tavoittelun olemme suosiolla unohtaneet ja kisaamme harvakseltaan pelkästään huvin vuoksi - näinhän se kyllä oli Adankin kohdalla mennyt mutta jossain vaiheessa tuo AVA tuli ikään kuin kaupanpäällisinä.

kuva: Pirkko Riekki

TOKO eli tottelevaisuuskokeet ovat tulleet tutuiksi Adan osalta. Ada on kisannut ALO- eli alokasluokan sekä AVO eli avoimen luokan läpi ja saanut koulutustunnuksen TK2. Silvan osalta olemme pysytelleet ns. kotitarpeissa tottelevaisuuden osalta eli se tulee luokse, pysyy paikoilllaan, istuu, menee maahan jne käskystä ja on loppujen lopuksi käytännön elämässä paljon tottelevaisempi kuin Ada. Tähän lajiin Emännän suurin into loppui kun mm. seuraaminen olisi pitänyt alkaa opettaa uudelleen Adalle (oli liian "väljää"). Ylemmissä luokissa liikkeiden tulisi olla niin loppuunsa hiottuja että "sinnepäin"-taidoilla kehiin ei ole asiaa.

MEJÄ eli metsästyskoirien jäljestämiskoe - tähän lajiin pitäisi sekä Adalla että Silvalla olla taipumusta mikäli vanhempien ansiot ja tittelit voisivat periytyä suoraan. Itse asiassa kävimme Adan kanssa vuosia sitten yhdessä ainoassa MEJÄ-kokeessa josta tuloksena oli AVO0. Ada osoitti omaavansa hyviä jäljestyskoiran ominaisuuksia mutta jäljen vierelle sattuneet tuoreen riistan jäljet sekoittivat neitokaisen pään ja tuli muutamat hukat. Jäljestystä voisi lähinnä treenailla itsekseen mutta kokeisiin Emäntä ei ole ollut innokas enää lähtemään sillä MEJÄ vie koko viikonlopun (jälkien teko lauantaina ja itse koe sunnuntaina). Silvalla MEJÄä on kokeiltu niin monta vuotta sitten että melkeinpä pitäisi testata taas huvin vuoksi: hajuaisti tuntuu olevan erinomainen mutta silloin nuorena ei keskittymiskykyä riittänyt kovinkaan pitkälle. Nyt voisikin olla jo toisin.  

NOU/NOME eli noutajien taipumus-ja metsästyskokeet jätimme aivan suosiolla muille harrastajille. Ada osoitti jo pennusta pitäen taipumusta murskata riistan eikä sen ongelman poistamiseksi jaksanut nähdä vaivaa - koulutusmetodeja tuntuu olevan tarjolla pehmeästä hyvinkin kovaan mutta Emännän into ei riittänyt aietta pidemmälle. Silva puolestaan on osoittanut omaavansa erittäin hyvän hajuaistin ja se löytää riistan erinomaisen hyvin metsästä. Ongelmaksi tuli meidän hienohelmalle se, että riistahan on kuollutta (niih, kukapa tuon uskoisi...) ja kukas nyt kuolleeseen lintuun koskisi vapaaehtoisesti. Eli se niistä upeita taipumuksia omaavista neitokaisista näiden lajien osalta. Tosin Emännällä on tähän mennessä ollut jo kolme noutajarotuista koiraa joista yksikään ei ole osoittautunut uimamaisteriksi joten lienee syytä katsoa tässäkin asiassa suosiolla remmin yläpäähän. Emäntä kun tykkää säilöä pakastimessaan muutakin kuin kuolleita variksia ja kaneja.

Emännän ensimmäisen noutajan eli Rockyn "tyylinäyte" uimataidoista :)

Näyttelyt eli koirien missikisat. Niissäkin on käyty muutamia kertoja. Ada todettiin yleensä joko hyväksi tai joskus jopa erittäin hyväksi rotunsa edustajaksi. Pari selkeää heikkoa puolta koirasta löytyy sillä eturintaa olisi saanut olla enemmän ja takapotkukin oli jäänyt hiukan vajaaksi - no eihän nyt ihan kaikkea voi samaan pakettiin saada ;) Näyttelyissä käytiin muutamia kertoja 2-vuotiaaksi saakka ja sitten pidettiin "kasvu- ja kehitystaukoa" kuuden vuoden ajan. Adan päästyä veteraaniluokkaan (yli 8 vuotiaat)  tuomari totesi koiran olevan kovin pentumainen ja turhan hoikassa kunnossa. Saatiin kehoitus palata kehiin vaikkapa parin vuoden päästä uudelleen - ja niin tehtiinkin. Adan täytettyä 10 vuotta ja saatua oikeus osallistua ilmaiseksi näyttelyihin kävimmeksi kehissä joitakin kertoja. Huvittavinta oli se kun koira sai kesäkuun 2008 lopussa elämänsä ensimmäinen sertin.  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)  2008 flattien erikoisnäyttelystä tuomari lähetti Adan vielä kotiin kasvamaan ja kehittymään, oli edelleen turhan pentumainen ja leikkisä... Silva puolestaan on liian kookas vaikka onkin sopusuhtainen (tuomarin suusta mm. maininta "oikein kaunis kauttaaltaan mutta kokoa liian suuri"). Lyhyt ja vähäinen turkki kuitenkin heikentävät arvostelua ja tästä mainitaan lähes jokaisessa näyttelyarvostelussa. Plakkariin on kuitenkin kertynyt kaksi kertaa sert. Vaikka se kolmaskin sert jokin päivä tulisi niin muotovaliota Silvasta ei taida saada koska taipumuskoekin tulisi olla suoritettuna.

Sileäkarvainen noutaja on siitä mielenkiintoinen rotu että sillä olisi mahdollisuus harrastaa niin monenmoista lajia että heikompia aivan hirvittää. Tässäpä siis vielä muutamia juttuja joita ollaan hyvin pintapuolisesti raapaistu tai jotka ovat edes harkinnassa olleet.

Flyball - tätäkin tuli joskus testattua treenihallillamme. Yhtään oikeaa kilpailua tässä lajissa en ole nähnyt mutta tiedän kisan kulun noin suurinpiirtein. Testasimme sitä kuinka koirat oppivat laukaisemaan itse pallonheittimen. Ada oppi homman suht nopeasti mutta pallohullu Silva jaksoi maata heittimen edessä ja tuijottaa palloa mitään tekemättä periaatteella "Kyllä se tuolta itsekseen lentää kun oikein pitkään ja tarkasti katson". Emännän lonkkia alkoi jo kolottamaan koko piiiitkä odottelu joten piti todeta ettei tainnut olla tämäkään se Silvan laji ;)

kuva: Sari Markus

VEPE eli vesipelastuskokeet. Juu, tämänkin lajin alkeita testailtiin jonain menneenä kesänä noutajien kesäleirillä. Noutajanhan siis kuuluisi rakastaa uintia ja vedessä läträystä mutta nämä tytöt eivät sitä tee. Silva ei mene veteen ilman hyvää syytä eli noudettavana pitää olla tennispallo, keppi tms. Myös veneeseen sen saaminen on aika hankalaa. Kesäisin mökillä soutuveneessä olokin tuntuu olevan vaikeaa: mukaan tekisi mieli mutta kyydissä pelottaa niin hirveästi että pitää vinkua välillä. Ada puolestaan osoitti parempia taipumuksia VEPEilyyn mutta heti leirin jälkeen ei tullut otettua selvää Oulun harrastusmahdollisuuksista ja niin tämäkin mielenkiintoinen laji jäi. Käytännössä Silva on osoittanut suuren pelastajakoiran roolinsa vahtimalla kesällä mökkirannassa uimapatjan käyttöä. Jos uimapatjalla erehtyy Silvan mielestä liian kauaksi rannasta niin se lähtee uimaan perään ja tarttuu hampaillaan patjan reunasta ja alkaa raahata patjaa kohti rantaa. Pelottaa vain että koko patja puhkeaa tuossa käsittelyssä.

Palveluskoirakokeet - näitä emme ole päässeet testaamaan laisinkaan joten Emäntä on tutustunut näihin lähinnä kirjallisuuden kautta. Silvassa voisi olla ainesta jäljelle, hakuun ja viestiin sillä vainua ja juoksuhaluja tuntuu riittävän. Tottelevaisuusosiota ei kuitenkaan saataisi menemään läpi kun ei niitä juttuja ole varsinaisesti opetettu ja toisakseen viestissä ongelmaksi saattaisi muodostua yksin metsässä olo. Silvan tuntien se saattaisi hyvinkin saada päähänsä että metsässä on mörkö jonka vuoksi ei tietenkään matkaa voi jatkaa tai jos se kohtaisi yllättäen vieraita ihmisiä niin voisi tulla ylitsepääsemätön hinku käydä hiukan moikkailemassa näitä ja samalla itse päätehtävän vienti loppuun häiriintyisi. Ada ei viitsi turhia metsässä kuljailla: jos ei löydy polkuja kuljettavaksi niin Adan mielestä metsästä voi vaikka pysytellä pois kokonaan - paitsi jos metsästä sattuu löytymään jotain syötävää...